Osa 10.

Jonas seisoo lumihangessa kamera kädessään ja kuvaa Ilona Ofeliaa, joka seisoo vesirajassa ja katselee merelle. Vesi ei ole vielä jäässä, rantakaislikossa vain vähän riitettä. Hiljalleen putoilevat lumihiutaleet katoavat meren pintaan. Maisema on valkoinen ja harmaa ja sieltä täältä havunvihreä, ainoana väriläikkänä Ilona Ofelian tuulessa liehuvat punaiset kiharat.
 "Sun varpaat kastuu!" huutaa Jonas varoittavasti. Tyttö vain huitaisee kädellään ja jatkaa meren tuijottamista.
 He ovat olleet rannassa jo yli kolme tuntia. Tämä ei ole Jonaksen kotitalon ranta, vaan hän on tuonut morsiamensa syrjäisemmälle, lapsuudesta ja nuoruudesta tutulle rannalle.
 Jonas on pahoillaan Ilona Ofelian puolesta. Isä ja äiti aloittivat jo aamupalan ääressä. Isä tahtoi tietää tytön taustoista ja kyseli varsin suorasanaisesti. Äiti puolestaan alkoi puhumaan häistä ja päätyi jälleen kerran kyynelehtimään Rudolfin ja Fannyn eroa. Hiljaa mielessään Jonas on sitä mieltä että Rutella vain kävi hyvä tuuri kun pääsi eroon tyhjäpäisestä Fannystaan. Aamupalan kiusallisuutta lisäsi vielä se, että äiti alkoi epähienosti vihjailla Ilona Ofelian mahdollisesti olevan raskaana ja sen olevan perimmäinen syy pikaiseen kihlautumiseen. Eivätkä tytön värit kuulemma sopisi hänen vanhaan morsiuspukuunsa. Ja Jonaksen hankkima kihlasormus sitten, ei lainkaan kihlasormuksen näköinen, ja miksei Jonaksella itsellään ole sormusta, ja kai sentään vihkisormukset sitten tulevat olemaan kunnolliset?
 Jonas näki kuinka Ilona Ofelian leuat jännittyivät, mutta tyttö säilytti malttinsa. Jonas tietää että vanhemmat eivät tarkoita pahaa, mutta on kuitenkin päättänyt puhua näiden kanssa vakavasti. Henkilökohtaisesti Jonakselle on suloisen yhdentekevää mitä vanhemmat ajattelevat, hän itse on hulluna Ilona Ofeliaan, ja vain sillä on merkitystä. Hänen puolestaan tyttö saa astella avioliiton satamaan missä asussa tahtoo ja minkälaiset sormuksen kanssa tahansa, kunhan tekee sen hänen kanssaan, eikä minkäänlaisen painostuksen alaisena tai turhaan kiirehtien. Jonas itse ei kuulu kirkkoon, vielä yksi syy vanhemmille olla pahoillaan, mutta jos Ilona Ofelia haluaa kirkkohäät, hän on sellaiset saava.
 Jonas tähtäilee vielä hetken kamerallaan vesirajassa edelleen paikoillaan seisovaa Ilona Ofeliaa.
 "Tule nyt jo pois sieltä, mun omat varpaat jäätyy", huutaa Jonas ja sulloo kameran laukkuunsa. Hän kääntyy ja lähtee tarpomaan autolle. Pian takaa kuuluu lumen narinaa juoksuaskelien alla ja äkkiä hän löytää itsensä hangesta ja Ilona Ofelian sullomasta lunta hänen niskaansa. Hetken he pyörivät lumessa kuin pahaiset kakarat, mutta sitten Jonas muistaa tytön märät hameenhelmat ja pakottaa hänet autoon ja paluumatka Kallbergeille alkaa.

 Talo on tyhjä kun he palaavat. Molemmat vaihtavat kuivaa ylle ja laskeutuvat takaisin alakertaan. Jonas valtaa keittiön tehdäkseen voileipiä. Olohuoneesta alkaa kuulumaan musiikkia. Hän kantaa leivät olohuoneeseen ja näkee Ilona Ofelian soittamassa äitinsä vanhaa cembaloa.
 "Cara Mia, en mä tiennyt että osaat soittaa", Jonas hämmästyy ja ja laskee voileivät sohvapöydälle.
 "Mä olen käynyt tunneilla."
 "Mikset koskaan soita mun luona? Onhan mulla koskettimet."
 "En mä niin välitä soittamisesta. Oon vaan aina halunnut kokeilla tämmöstä esihistoriallista vekotinta. Soittasin mä sunkin luona jos sun laitteet ei olis niin kammottavan uudenaikaisia. Mä olen vanhanaikainen hieno nainen."
 "Voi ei. Eli mulla ei ole mitään saumaa nähdä sun alastomia nilkkoja", huokaa Jonas muka masentuneena.