tiistai 30. joulukuuta 2014

Osa 13.

Uudenvuoden suunnitelmat heittävät kuperkeikkaa, kun Jonaksen bändi, Bloodflower, päätyy lähtemään yllätyskeikalle. Niinpä Ilona Ofelia päättää juhlia vuoden vaihtumista Reginan ja Julian kanssa, missäpä muuallakaan kuin Keinuvassa Kamelissa. He aloittavat juhlimisen tälläkin kertaa Ilona Ofelian sopivasti keskustassa sijaitsevassa asunnossa. Regina ja Ilona Ofelia ovat huomanneet Julian etääntyneen heistä hieman, varsinkin kun Isla on alkanut liikkumaan heidän kanssaan, ja ovat vähän huolissaan. Molemmat toivovat että juhliminen kolmisin parantaisi tilannetta.
 Ilona Ofelia toivoo myös, tosin hiljaa mielessään, että Samuli olisi uudenvuoden aattona töissä. Hän ei ole nähnyt poikaa lähes kolmeen kuukauteen kuin vilaukselta, ja haluaa nähdä tämän, kaipaa tämän ääntä ja katsetta, vaikka ei sitä haluaisi myöntääkään. Siinä haaveillessaan hän tulee juoneeksi muutaman mukillisen liikaa Reginan tekemää boolia ja on hiukan epävarma olostaan kun he saapuvat Keinuvaan Kameliin. Epäilykset kuitenkin hälvenevät kun hän huomaa sekä Samulin karaokejuontajan tiskillä että muita tuttuja ympäri baaria.
 Tytöt löytävät istumapaikan aivan karaokepisteen tuntumasta, ja Regina huomaa pilkettä sekä Ilona Ofelian että Samulin silmissä. Ei ole epäilystäkään etteivätkö molemmat olisi olleet turhankin onnellisia toistensa näkemisestä. Molemmat myös flirttailevat häpeämättömästi, mutta Regina tuntee ystävänsä, ja ainakin toivoo että tämä flirttailee vain flirttailun riemusta eikä vakavin aikein. Tätä oletusta ei tosin tue se että tyttö tuntuu piilottelevan vasenta kättään, mutta Regina päättää vaieta ja katsoa tarviiko asiaan puuttua.
 Illan kuluessa Samuli houkuttelee Ilona Ofelian laulamaan, yksin ja yhdessä hänen kanssaan. Regina panee merkille jännitteen näiden kahden välillä. Ilmassa suorastaan kipinöi. Muiden karaokenlaulajien esittäessä kappaleitaan Samuli nojailee tiskinsä yli ja juttelee tyttökolmikolle. Ilona Ofelia on sulaa vahaa pojan sinisilmien alla, ja näyttää onnellisemmalta kuin aikoihin, mukaan luettuna kaikki aika Jonaksen kanssa. Myös Samuli näyttää työntäneen syrjään sen tosiseikan että hänellä on tyttöystävä, ja antaa kaikkien paikalla olijoiden nähdä ettei huomaa muita kuin Ilona Ofelian. Syyskuisesta suudelmasta ei kumpikaan silti mainitse, ja tästä kaikesta sähköisestä rätinästä huolimatta kosketus puuttuu, lukuunottamatta halausta jonka kaksikko jakaa valomerkin aikaan, ja tytöt lähtevät Ilona Ofelian asunnolle.
 "Mitä peliä sä oikein pelasit Samulin kanssa?" Julia kysyy Ilona Ofelialta kotona.
 "Miten niin? Lauloin ja pidin hauskaa. Mitä ei voi sanoa susta. Sä tunnuit mököttävän koko illan ja hätinä avasit suusi."
 "Minä en ainakaan viettänyt puolta iltaa flirttailemalla ja vaihtamalla paljonpuhuvia katseita herrasmiesten kanssa, jotka ei ole mun poikaystävä", sanoo Julia hieman tekopyhästi. Regina pyöräyttää dramaattisesti silmiään. Hän ja Ilona Ofelia tietävät molemmat varsin hyvin ettei Julia ole aina ollut sitä uskollisinta sorttia. Hän tapaili Nikoa vielä aloittaessaan suhteen Henkan kanssa, eikä se suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun vastaavaa tapahtui. Lähinnä tästä syystä Julia ei ole seurustellut muutamaan vuoteen vakavissaan, ja valittaa siitä toisinaan rankastikin, mutta ei näe syytä asioiden vallalla olevaan tilaan. Ilona Ofelia on muutaman kerran sanonutkin Reginalle että suorapuheisuudelle uskollisen Islan pitäisi kertoa Julialle totuuksia tämän käytöksestä. Joka kerta ajatus on kuitenkin kuopattu, koska molemmat tietävät että herkästi itseensä ottava ja huonosti kritiikkiä sietävä Julia vetäisi varmasti herneen nenäänsä.
 "Pieni flirttaileminen on tervettä", huomauttaa Regina. Julia tulistuu.
 "Ai pieni? Ilona Ofeliahan teki kaiken muun paitsi kävi Samuliin kiinni!"
 "Hah! En ollut lähelläkään semmoista!" vastustaa Ilona Ofelia.
 Julia on ilmiselvästi raivoissaan jostakin muustakin kuin Ilona Ofelian flirttailusta Samulille, mutta avautuu vain siitä. Hän karjuu ystävänsä käytöksen olleen ala-arvoista, että tämä ei arvosta Jonasta ja että on totaalisen väärin flirttailla pojalle jonka tietää varatuksi. Ja lopettaa huutamisen vasta kun naapuri hakkaa seinää.
 "Mun mielestä sun on parempi lähteä taksitolpan suuntaan jos tuossa on sun mielipiteet", Ilona Ofelia toteaa kylmästi. Julia purskahtaa itkuun. Regina pyöräyttää jälleen silmiään ja ilmoittaa lähtevänsä Julian mukana. Ilona Ofelia tietää ettei Regina lähde siksi ettei haluaisi jäädä hänen luokseen, vaan koska tuntee tarvetta rauhoitella Juliaa. Hän tietää myös että Regina tietää hänen olevan Juliaa kestävämpi, ja pärjäisi yön yli yksinkin. Regina halaa Ilona Ofeliaa ja kuiskaa palaavansa seuraavana päivänä.

 Vuoden ensimmäinen päivä kuluu Reginalta Julian luona tyynnyttämässä myrskyä, joten hän sopii tapaavansa Ilona Ofelian illemmalla Cherryssä loiventavien merkeissä.
 Regina on paikalla ensin, mutta ei hänen tarvi kauan odotella, Ilona Ofelia saapuu alle puoli tuntia hänen jälkeensä ja palaa halusta kuulla mitä Julia on sanonut, varsinkin kun tämä lähti niin vihaisena ja itkuisena.
 "Musta tuntuu että se on enimmäkseen kateellinen. Kyllähän me molemmat tiedetään että Julia rakastaa huomiota, mutta ei omasta mielestään saa sitä koskaan tarpeeksi. Se ei myöskään ymmärrä miksei sen omat suhteet toimi. Ei kai ne nyt toimikaan jos se vain odottaa huomioimista mutta ei huomioi muita. Tai jakaa huomiota liian monelle pojalle. Se kertoi että silloin kun se tapasi Henkan niin sillä oli kierroksessa Nikon lisäksi kaksi poikaa jotka se tapasi netistä. Kävi myös ilmi että Julia on katkera meille molemmille siitä että me saadaan enemmän huomiota viihteellä ollessa tekemättä aloitetta. Se ei kuulemma ymmärrä miksi, koska on hoikempi kuin me. Ja Isla on ongelma, se kuulemma varastaa sun huomion Julialta. Luulen että Julia olisi halunnut sanoa samaa myös mun huomiosta mutta ei kehdannut. Enimmäkseen sitä kai tuntui ahdistavan se että sulla on Jonas, joka palvoo sua, ja lisäksi saat Samulilta aika paljon jakamatonta huomiota, varsinkin eilen. Kyllähän mustakin ois kiva, jos joku palvoisi niinkuin Jonas sua, mutta Julialla tuntuu olevan siitä joku pakkomielle."
 Ilona Ofelia ja Regina kuluttavat lähes koko illan miettimällä Juliaa, ja mitä tämän kanssa pitäisi tehdä. Mutta mitään ratkaisua ei löydy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti