(Tekstissä on mukana päivämääriä, ne kertovat vain sen, milloin tarina on alunperin kirjoitettu ylös.)
(25.1.2012)
Ilona
Ofelia ajattelee Petronellaa usein. Vaikka hän ei ole nähnyt tätä lähes
kahteen vuoteen. Ilona Ofelialle Petronella on yhtä hyvin kuollut, kuin
jos itse olisi tappanut tämän. Ja ajatuksissaan hän on sen tehnyt.
Petronella
oli kuin kaksonen, sisko jota Ilona Ofelialla ei koskaan ollut. Kaksi
tyttöä, toisinaan tuntui, että vain yksi mieli, yhdet ajatukset. Toinen
tiesi sanomatta, mitä toinen tunsi.
Tytöt tutustuivat
ammattikoulussa, heistä tuli erottamattomat. Aina vähän syrjässä, muiden
mielestä liian outoja kuuluakseen piireihin. Se ei hidastanut, pääasia
oli heidän ystävyytensä.
Vuodenajat vaihtuivat, kuten
niiden tapa on. Ilona ja Petronella kasvoivat, ja ehkä aikuistuivatkin.
Oli lomaretkiä, opiskelijabileitä, humaloita ja krapuloita, alkavan
aikuisuuden solmuja. Kun Ilona erosi ensimmäisestä virallisesta
poikaystävästään Tonysta, Petronella oli lohduttamassa. Petronellan
saatua selville erään heilansa kahdesta muusta säädöstä Ilona piteli
itkevää Petronellaa sylissään kaksi päivää ja kaksi yötä lähes tauotta.
Molemmat
täyttivät 18 samana keväänä, Petronella tammikuussa, Ilona huhtikuussa.
Ammattikoulun asuntola vaihtui vuokra-asunnoiksi, Ilonalla yksiöön
keskustassa ja Petronellalla kaksioon, jonka jakoi puoli vuotta aiemmin
tapaamansa Miron kanssa.
Kesän alussa tytöt valmistuivat ja saivat pukuompelijan paperinsa.
Kesäillat
ja viikonloput kuluivat puistoissa, rannoilla, terasseilla ja
kapakoissa. Vaikka Petronellalla oli Mironsa, hän saattoi silti päätyä
flirttailemaan estottomasti sinkku-Ilonan seuraksi. Ilona ja Miro olivat
ystäviä, silti Ilona ei kuvitellutkaan pettävänsä Petronellan
luottamusta kertomalla Mirolle näistä kesäiltojen seikkailuista. Hän
tiesi, että kukaan mies ei saisi tulla hänen ja Petronellan ystävyyden
väliin.
Oli aamuyö, taas yhden rantaillan jälkeen. Muut olivat lähteneet, mattolaiturilla enää Ilona ja Petronella
(26.1.2012)
"Ilona", Petronella aloitti. "Olethan aina mun ilona. Mun maailma
särkyis, jos mulla ei ois sua. Sulla on aina ollut muitakin ystäviä,
mutta mulla ei ole kuin sut."
"Sä olet rakkain kaikista. Olet mun
siamilainen kaksonen, takaraivosta kiinni minussa. Jos sä kuolisit, niin
kuolisin minäkin", vastasi Ilona.
"Kukaan ei ole koskaan ollut
niinkuin sä. Tiennyt niin tarkasti, miltä musta tuntuu, ilman että sanon
mitään. Ei Mirokaan. Itse asiassa se kaikkein vähiten."
"Ehkä
joskus vaaditaan nainen ymmärtämään naista. Musta on joskus pelottavaa
kuinka sä osaat lopettaa mun lauseet, kun en ole ihan varma itsekään
siitä mitä olen sanomassa."
Petronella laski päänsä Ilona Ofelian olkapäälle. "Mä rakastan sua tyttö. Mutta en silleen homolla tavalla."
Ilona suukotti Petronellan hiuksia. "Minäkin rakastan sua", hän kuiskasi.
Juhannus
koitti kuumana ja hikisenä. Ilona, Petronella ja Miro päättivät juhlia
keskikesää kaupungin suurimmalla yleisellä uimarannalla, jonne juhannus
toisensa jälkeen kerääntyi paikallista kansaa juopottelemaan ja
herättämään pahennusta.
Iltapäivä kului hilpeästi alkoholihuurujen
noustessa hiusrajaan. Kolmikon viltillä vieraili tiuhaan tahtiin sekä
vanhoja kavereita, että uusia tuttavuuksia. Eräs tällainen viimeksi
mainittu oli Jesse, joka ilmaantui paikalle Ilonan ja Petronellan
vanhojen ammattikoulukavereiden seurueessa.
Ensin Ilona ei
lämmennyt Jesselle lainkaan. Illan vanhetessa Ilona kuitenkin
pikkuhiljaa kiinnostui pari vuotta vanhemmasta pojasta, ja ei kumpikaan,
ei Petronella eikä Miro, yllättynyt, kun Ilona ja Jesse lähtivät
rannalta Ilonan asunnolle.
Syyskuun alkuun mennessä
kahdesta pariskunnasta oli muodostunut tiivis neliapila. Ei kulunut
päivääkään, etteivätkö he olisi nähneet, ainakin Ilona ja Petronella.
Toisinaan joku saattoi olla omissa menoissaan, mutta viikonloput
kuluivat poikkeuksetta nelistään. Ilona oli onnellinen. Hänellä oli
Jesse, hänellä oli Petronella, ja hänellä oli Petronellan onnelliseksi
tekevä Miro.
(to be continued...)