Osa 31.

  Ilona Ofelia jähmettyy täysin.

 Petronella. Hänen Petronellansa, sellaisena kuin hän tämän muistaa. Äärettömän rakkaana, ymmärtävänä, sielunsiskonaan. Ainutlaatuinen Petronella. Sitten kaiken yli käy totuus, se kuinka tuo käärmeensikiö petti hänet pahimmalla mahdollisella tavalla. Silti osa hänestä haluaisi heittäytyä Petronellan kaulaan.

 Ilona Ofelia ei ole nähnyt Petronellaa tai kuullut tästä sen jälkeen kun totuus paljastui. Johdonmukaisesti hän poisti ja esti Petronellan kaikissa sosiaalisissa medioissa, poisti hänet elämästään perusteellisesti, julisti tämän itselleen kuolleeksi. Vaikka kaupunki ei ole suuren suuri, Petronella ei ole tullut häntä missään vastaan. Ennen kuin nyt.

 On kuin jokin pato olisi auennut Ilona Ofelian aivoissa. Kaikki Petronellan jälkeisen romahduksen muistot pyyhkivät hänen ylitseen, uudelleen ja uudelleen. Kun hänen maailmansa mureni, ja hän itse sen mukana, kammottava verilöyly seurauksena. Utuinen muistikuva Reginasta ottamassa häneltä veistä ja käärimässä hänen veristä vartaloaan hellästi lakanaan. Aikaa sairaalassa, hoitajien ja lääkärin tuomitsevaa asennetta, häntä itseään kieltäytymässä selittämästä näille mitään. Hirvittävää sotkua asunnossa. Regina auttamassa verijälkien siivouksessa. Tutkimuksia, terapiaa, diagnoosia. Kauhistuttavaa ja onttoa loputtoman tyhjyyden tunnetta. Jatkuvaa viiltelyä. Loppumatonta lääkkeiden kokeilua ja vaihtoa, lopulta yliannosta, jonka oli tarkoitus lamauttaa hänen hengityselimensä. Tätä itsemurhayritystä seurannutta aikaa suljetulla osastolla. Kuinka entinen Ilona hitaasti näivettyi pois ja tilalle tuli Ilona Ofelia, kuten Regina häntä kutsui, myöhemmin myös muut. Loputtomia, sisällöttömiä tunteja, jotka tuntuivat ikuisuudelta. Kuinka aika venyi venymistään, eikä tuntunut liikkuvan eteenpäin. Sirpaleiset muistonkappaleet ovat teräviä reunoiltaan ja saavat avatut haavat kirvelemään.

 Ilona Ofelia ravistaa muistonsirut yltään ja kiirehtii Petronellan ohi.

 "Ilona, odottaisit!" Petronellan ääni on anova. Ilona Ofelian askeleet hidastuvat, sitten pysähtyvät. Hän kääntyy Petronellaan päin.

 "Suostuisitko kuuntelemaan mua hetken?" pyytää Petronella. Hänen olonsa näyttää vaikealta.

 "Hetken", vastaa Ilona Ofelia jurosti. Hän on hieman utelias, mutta varuillaan ja jännittynyt kuin jousenjänne.

 "Meen siis suoraan asiaan. Ilona, anna anteeksi. Mä tein ihan hirveän rumasti sulle, et ois ansainnut sellaista. Kukaan ei ois! Mä en oo valmistautunut tähän, en tiedä mitä sanoa... Ilona, mä oon kaivannut sua niin paljon, sä olit mun ainoa ystävä, mun kaksonen, ja minä niin helvetin typerä, että annoin kaiken mennä yhden miehen takia. En tajua, miten voi olla niin ääliö kuin mä olin. Ymmärrän, jos et voi antaa anteeksi, en tiedä voisinko itse antaa, mutta mun on pakko saada tämä sydämeltäni. Oon halunnut jo pitkään ottaa suhun yhteyttä, mutta en oo uskaltanut, ja ajattelin että oot estänyt mut kaikkialla... Voi Ilona, sä et voi ymmärtää, kuinka tyhjää mun elämä on ilman sua! Tiedän, ettei tehtyä saa tekemättömäksi, mutta haluan sun tietävän, että mä oon pahoillani. Niin hirvittävän pahoillani..." Petronellan ääni hiljenee ja hän laskee katseensa.

 Nyt Ilona Ofelian on vaikea olla. Petronella näyttää haavoittuvalta ja kuulostaa vilpittömältä. Kuin ennen. 

 "Petronella...", hän kuiskaa ja ottaa askeleen lähemmäksi. Petronella nostaa katseensa. Siniharmaat silmät ovat kyyneleiset. Tytöt katsovat toisiaan hetken, etsien. Sitten, vuosien takainen yhteys löytyy, ja kuten ennen, sanoja ei tarvita. Ilona Ofelia kietoo kätensä Petronellan kaulaan ja nyyhkyttävä Petronella painaa päänsä Ilona Ofelian olalle. Hetken kaikki paha on unohdettu, hetken kaikki on niin kuin ennen.

 Mutta Ilona Ofelia tietää, että kaikki ei ole kuin ennen. Kuinka kaiken tapahtuneen jälkeen voisikaan? Hän haluaisi luottaa Petronellaan heti ja täysin, mutta järki käskee häntä hidastamaan. Luottamus täytyisi ansaita, ja rakentaa uudelleen pala kerrallaan, ja se vaatisi aikaa. Lisäksi pieni ääni takaraivossa muistuttaa siitä, mitä Petronella teki. Vaikka hän voisi antaa anteeksi, voisiko hän unohtaa?

 Huolimatta siitä, ettei huhtikuun yö ole järin keväinen, Ilona Ofelia ja Petronella kävelevät parin korttelin matkan rantaan ja istuvat tutulle laiturille. On niin paljon kerrottavaa, vuosien kuilu kurottavana kiinni.

 

 Ilona Ofelia kertoo, mitä katastrofin jälkeen tapahtui ja saa Petronellan itkemään. Hän kertoo lyhyeksi jääneestä romanssistaan Jonaksen kanssa. Hän kertoo Samulista. Ja viimein hän kertoo Justuksesta. Petronella ei itke enää.

 Sitten Petronella kertoo. Hän oli jättänyt Miron ja muuttanut Jessen kanssa yhteen lähes saman tien. Alkuhuuman haihduttua suhde ei ollut ruusuinen, sillä Petronellan mustasukkaisuus ja Jessen levoton mieli ja ajoittain rajuksi yltynyt juominen eivät sopineet yhteen. Myöhemmin Jesse petti Petronellaa, useastikin, mutta he päättivät vielä yrittää yhteiseloa. Tilanne kuitenkin vain paheni, molempien vahtiessa toisiaan mustasukkaisina ja yrittäessä rajoittaa toistensa menoja, Petronella Jessen tekemisten takia ja Jesse epäillen Petronellan tekevän samaa kuin hän. Suhde oli kariutunut edellisessä lokakuussa.

 Kaupungin tuomiokirkon kello lyö seitsemää, kun Ilona Ofelia viimein rutistaa Petronellaa jäähyväisiksi, nousee ja lähtee kotiin, luvattuaan Petronellalle, että he tapaisivat uudelleen mahdollisimman pian.

Osa 30

 On kulunut viikko siitä, kun Ilona Ofelia ja Justus kävivät elokuvissa. Sinä iltana Justus vaikeni kuin hauta, mutta nyt hän viestittelee tytölle kuin aiemminkin, saaden hänen sydämensä sykkimään nopeammin. 

 Sydämentykytyksistä huolimatta Ilona Ofelia miettii, mitä hän todella haluaa. Vielä kuukausi sitten hän on ollut Jonaksen morsian, ja myöntää itselleen, ettei ole unohtanut vielä erästä mustikkasilmäistä karaokeisäntääkään. Joten miksi Justus? Kaipaako hän vain lohtua ja laastaria?

 Samaa miettii Regina. Vaikka hänellä on omatkin huolensa, hän kykenee silti kantamaan huolta parhaasta ystävästään. Positiivinen testi vaikuttaa Reginan koko olemassaoloon, mutta levottomuus punatukan asioista on silti läsnä. Ilona Ofelia ei ole maininnut omatoimisesti Justusta sitten leffaillan ja vaikuttaa murheelliselta. Reginan kysyessä pojasta hän välttelee vastaamista. Tämä ei ole Ilona Ofelian tapaista ja huolettaa siksi Reginaa. Toisaalta ystävättären asioiden murehtiminen antaa hänelle myös hyväksyttävän tekosyyn olla kertomatta omaa tilannettaan Mikaelille. Hän ei tiedä kuinka kertoisi.

 Regina kutsuu itsensä yökylään Ilona Ofelian luo. Hän kokee heidän molempien tilanteen vaativan herkuttelua ja elokuvaviihdettä.

 

 Tytöt ovat levittäneet Ilona Ofelian vuodesohvan ja tuijottavat molempien suosikkia, Tarua Sormusten Herrasta, ties kuinka monetta kertaa, kinastellen jälleen kerran Aragornin ja Legolasin keskinäisestä paremmuudesta. Ilona Ofeliasta Legolas on jumalainen, Regina taas liputtaa Aragornin puolesta.

 "Kun katsoo sun miesmakua, niin luulis kyllä Aragornin olevan enemmän sun tyyliä"¨, Regina härnää.

 "Paraskin puhumaan, Mikaelhan on haltian oppikirjaesimerkki", vastaa Ilona Ofelia saman tien, ja saa Reginan hiljaiseksi. Helvetin Mikael ja koko tilanne.

 "Mun pitää käydä pissalla, laita pauselle!" sanoo Regina, siirtää sipsikulhon sylistään ja nousee vuodesohvasta. Ja jää tuijottamaan punaista läikkää lakanassa.

 Hän purskahtaa itkuun.

 Ilona Ofelia kömpii ylös ja rutistaa ystävänsä syliinsä.

 "Ei hätää muru, sen voi pestä. Ei se niin suuri vahinko ole. On mullekin sattunut tuota. Älä itke", hän sanoo lohduttavasti.

 "Ei se sitä ole", niiskahtaa Regina, "anna mä käyn vessassa niin kerron..."

 Aragorn ja Legolas saavat jäädä, kun Ilona Ofelia kuuntelee Reginan murheet.

 "Mikset kertonut heti, senkin hassu?" hän toruu Reginaa.

 "En vaan tiennyt miten kertoa kenellekään, ja oon olluy huolesta kiemuralla sinunkin takia. Tää tuli niinkuin ihmeratkaisuna..." mutisee Regina.

 "Vähät me minusta! Sinä huolehdit aina musta ja oot mun tukena kaikessa, ei oo oikein että joudut kantamaan omat huolet yksin!" Ilona Ofelia huudahtaa.

 "Minä oonkin sua vahvempi, muru. Sä oot särkyvä kuin hallan puraisema syksyn lehti, ja mä haluan suojella sua murenemiselta..."

 "Ja sä olet enkeli. Mutta muista, että jatkossa saat luvan puhua. En mä ihan niin särkyvä ole. Hei, ootko sanonut mitään Mikaelillekaan?"

 "No en! Miten mä oisin sille kertonut, kun en oo osannut kertoa sullekaan. Ja mehän on tapailtu vasta pari kuukautta ja mä olen viime aikoina vaan vältellyt koko miestä. Et usko kuinka paljon mä kaipaan sitä... Liekö tuo enää ees huolii mua", sanoo Regina murheellisena. Hän  tietää laiminlyöneensä Mikaelia hävyttömästi.

 "Laita sille viestiä ja ehdota että näette! Legolas ja Aragorn kyllä odottaa meitä!"

 Regina kokee olevansa kyllin kunnossa poistumaan asunnosta, mutta tuntee pientä syyllisyyttä sopiessaan treffejä Mikaelin kanssa heidän yökyläillalleen, vieläpä itse ehdottamalleen, mutta Ilona Ofelia, ikuinen romantikko, saa hänet pian rauhoittumaan. Nyt on kyse ystävättären onnesta, ja se on tärkeintä. Hän meikkaa Reginan ja kampaa tämän pitkän punaruskean tukan ja lainaa tälle mekon kaapistaan. Ja päättää sitten itsekin lähteä Asylumiin, jonne Regina ja Mikael ovat sopineet treffit.

 Lauantai-iltojen tapaan Asylum on aika täynnä. Silti Reginan katse löytää heti Mikaelin, jonka platinanvaalea tukka erottuu vallalla olevasta mustasta päälakikarvustosta. Ilona Ofelia hihittää mielessään huomatessaan Mikaelin kammanneen tukkansa Legolasin tyyliin. Hän tönäisee Reginaa kevyesti, ja tämä lähtee poikaa kohti. Ilona Ofelia katsoo, kuinka Mikael sulkee Reginan hellästi syliinsä ja suutelee tätä. On ilmeisen selvää, että kaikki katastrofit tällä osastolla on vältetty. Nyt kun kriisi on ohi, hän tuntee voivansa heittäytyä metalliyökerhon sykkeeseen ilman huolta.

 Ravintolassa ei näy kuin naamatuttuja, ei varsinaisesti ketään, joka kanssa hän haluaisi pysähtyä juttelemaan, mutta kerrankin on hetki, jolloin yksinolo joukossa ei tunnu ahdistavalta. Ilona Ofelia tilaa juotavaa, ja istahtaa pöytään, josta näkee Reginan ja Mikaelin. Sydämessä läikähtää lämpimästi, hän on onnellinen Reginan puolesta. Tuntuu myös siedettävältä olla ulkona, mutta seurana vain omat ajatukset.

 

 Ilona Ofelia on hieman vältellyt omia ajatuksiaan. Ne tahtovat olla sekavia, ne poukkoilevat kuin säikähtäneet kanit ja kiertyvät solmuille kuin ala-asteen sukankutimen villalangat. Ja niiden loppuun ajatteleminen pelottaa häntä.

 Hän lähettää Reginalle viestin, ilmoittaa lähtevänsä kotiin, mutta sanoo tämän olevan tervetullut hänen luokseen, mikäli ei menisi yöksi Mikaelin luo.

 Ilona Ofelia hakee takkinsa narikasta, avaa Asylumin oven viileään kevätyöhön ja joutuu väistämään oviaukossa vastaantulijaa. 

 Tällä on aniliininpunaisia raitoja mustassa tukassaan. Hetken Ilona Ofelia katsoo toisen siniharmaisiin silmiin ja miljoona muistoa vyöryy yhtä aikaa hänen ylitseen.

 Petronella...

Osa 29.

  Valkokankaalla alkaa eroottinen kohtaus. Justus nieleskelee hieman vaivaantuneena ja huomaa äkkiä olevansa sangen tietoinen Ilona Ofelian käsivarresta vain muutaman sentin päässä omastaan.

 On kulunut kaksi viikkoa siitä, kun Julia torpedoi Ilona Ofelian elämää ja sai lähtöpassit punatukan asunnosta. Justus ei ole tavannut Ilona Ofeliaa kasvotusten sen jälkeen, mutta ei ole unohtanut häntä. Pikaviestimet ovat käyneet kuumina lähes päivittäin yömyöhälle ja molempiin suuntiin.

 Justus on kiinnostunut Ilona Ofeliasta. Kovasti. Hän myös muistaa varsin hyvin tytön eronneen vasta, vieläpä aika sotkuisissa merkeissä, ja pelkää siksi tuoda tunteitaan esille. Hän ei ole kertonut tunnoistaan edes Miskalle, vaikka yleensä raportoi tälle kaikki naiskiemuransa. Niina on ainoa joka tietää. Viimein Justus päätti koettaa kepillä jäätä, ja pyysi Ilona Ofeliaa elokuviin. Ja oli pudota jakkaraltaan, kun tämä suostui. Justus pitää itseään itsevarmana persoonana, tietyssä humalatilassa jopa liiankin, mutta nyt, elokuvateatterin pimeydessä ja uskaliaan kohtauksen heijastuessa kankaalle, hänen sydämensä hakkaa tuhatta ja sataa. Ilona Ofelian käsi on niin lähellä hänen omaansa, mutta hän pelkää tarttua siihen. Entä jos tyttö vetää kätensä pois, tai mikä pahempaa, poistuu koko teatterista? Jos tämä ei ole valmis vielä edes kädestä pitelyyn?

 Intiimi kohtaus kankaalla päättyy, ja trillerin tunnelma alkaa tiivistyä. Äkkiä Justus tuntee pikkuruisen lämpimän käden omassaan, ja saman tien Ilona Ofelia laskee päänsä hänen olkaansa vasten. Vaistomaisesti hän puristaa tytön kättä ja painaa höyhenenkevyen suukon punaisiin kiharoihin, ja yrittää sitten keskittyä elokuvaan.

 Ilona Ofelia päästää äänettömän helpotuksen huokauksen. Siitä asti kun Justus ehdotti elokuvaa, hän on miettinyt, onko kyseessä treffit vai ovatko he ulkona vain kavereina.

 Parissa hassussa viikossa Justuksen pisteet ovat nousseet kohisten Ilona Ofelian silmissä. Poika on sulava seuramies ja hauskannäköinenkin, sitä ei käy kieltäminen, mutta hänestä on paljastunut myös syvällinen pohdiskelija ja henkevä keskustelija. Monena iltana Ilona Ofelia on löytänyt itsensä kertomasta Justukselle asioita, joista ei ollut pystynyt kertomaan edes Jonakselle. Itsemurhayritykset ja osastolla vietetty aika eivät säikäyttäneet Justusta pois. Poika kuunteli, lohdutti ja oli tukena, ei syyllistänyt. Ilona Ofelia on yllättynyt siitä, kuinka vaivattomasti hän voi puhua Justukselle. Silti jokin pojassa huolestuttaa häntä, jokin, jota hän ei osaa nimetä. Oliko syynä pojan ajoittaiset yksisanaiset ja poissaolevat vastaukset pikaviestimissä, muutamat illat jolloin Ilona Ofelia on turhaan odottanut häntä linjoille, vai jokin muu, sitä hän ei tiedä. Mutta urheasti hän kuitenkin yrittää eteenpäin, joskin varovaisin askelin. Kaksi viikkoa ei ole vielä läheskään tarpeeksi, ja vaikka Justus onkin vahvistanut sijaansa tytön ajatuksissa, ei Jonas silti ole poispyyhitty. Ilona Ofelia ei ole itsekään varma, mitä haluaa Justuksesta, hän tietää vain sen, ettei halua tämän katoavan elämästään. Poika on ollut nämä kaksi viikkoa hänen pelastusrenkaansa, kun maailma on myrskynnyt ympärillä.

 Julia ei ole yrittänytkään tavoittaa Ilona Ofeliaa, eikä Ilona Ofelia sitä haluakaan. Reginalle Julia sen sijaan on yrittänyt selitellä tekemisiään, mutta Regina on valinnut puolensa, ja on uskollinen Ilonalleen. Häntä eivät liikuta Julian anteeksipyynnöt ja anelut, häntä on loukattu siinä missä Ilona Ofeliaakin. 

 Regina on seurannut Ilona Ofelian ja Justuksen suhteen lämpenemistä hieman huolissaan. Ilona Ofelia puhuu pojasta paljon, ehkä liikaa, ehkä liian suurin odotuksin. Justuksen ajoittainen poissaolevuus saa punatukan ärtyneeksi ja alakuloiseksi, ja Regina miettii, paikkaako ystävätär vain eron jälkeistä tyhjyyttään. Hän tuntee Ilona Ofelian liian hyvin voidakseen suhtautua tilanteeseen ja Justukseen täysin varauksetta. Toki hän on tyytyväinen, kun joku muukin pitää huolta Ilona Ofeliasta, mutta hänen naisen vaistonsa sanoo, että jokin tässä on vinksallaan. 

 Elokuvan päättyessä Ilona Ofelia ja Justus pitävät edelleen toisiaan kädestä. Ilona Ofeliasta se tuntuu toisaalta maailman luontevimmalta asialta, toisaalta häntä jännittää. Mihin tällainen kädestä pitely voisi vielä johtaakaan, ja olisiko hän valmis, jos johtaisi? Skenaariot sinkoilevat Ilona Ofelian kiharapaljouden alla. Haluaako Justus mahdollisesti vielä jatkaa iltaa? Entä haluaako hän itse? Ohikiitävän hetken hän myös miettii, mitä Jonas ajattelisi, mutta työntää sen kysymyksen aivojensa pimeimpään sopukkaan, yhdessä muiden epämiellyttävien ajatusten kanssa.

 He seisovat huhtikuisessa illassa elokuvateatterin edessä.

 "Kiitos, mulla oli tosi mukava ilta sun kans", sanoo Justus. Ilona Ofelia rohkaisee itsensä.

 "Haluatko jatkaa tästä vielä johonkin?" hän kysyy varovasti.

 "Se ois kyllä miellyttävää, mutta mun täytyy mennä", Justus vastaa. Ilona Ofelia suorastaan tuntee ilmeensä valahtavan pettyneeksi.

 "Mutta kiitos vielä tuhannesti kivasta illasta", sanoo Justus suikkaa ujon suukon Ilona Ofelian poskelle ja lähtee reippain askelin kävelemään kotiaan kohti.

 Ilona Ofelia tuijottaa hänen peräänsä. Yhtäkkiä tuuli tuntuu paljon kylmemmältä kuin äsken.

Osa 28, paluu menneisyyteen, osa 2

 Päivisin Ilonan ja Jessen arki oli herttaista. Jesse kävi töissä, työttömän Ilonan nukkuessa päivät. Illat kuluivat normaaleissa parisuhdetoiminnoissa, ja öisin Jessen nukkuessa Ilona surffaili internetissä, polttaen tupakan toisensa perään. Nettikauppoja, keskustelupalstoja, chatteja ja blogeja selaamalla kului tunteja tunnin ja öitä yön jälkeen.

 Ilona löysi itsensä seuraamasta blogia, jossa Marisaksi itsensä esittelevä tyttö kertoi päiväkirjamaisesti yksipuolisesta rakkaudestaan varattuun Jiriin, joka ei edes tiennyt Marisan kiinnostuksesta. Puolentoista kuukauden ikäisessä blogissaan Marisa kertoi toivovansa, että saisi Jirin erotetuksi tämän nykyisestä tyttöystävästä, ja maalaili tulevaisuutta pojan kanssa. Mitä pidemmälle Ilona luki, sitä enemmän hän tunsi vihaavansa tuota kaksinaamaista naikkosta. Hänen tunteensa näytti jakavan Brida-nimimerkkiä käyttävä kauneusbloggaaja, joka piti Marisan aikomuksia todella rumina ja kertoikin sen hyvin suorasanaisesti kommenteissaan. Marisa vastaavasti puolusteli itseään, aikomuksiaan ja tosirakkauttaan, joka ei kysele olosuhteita, ja paha pyörä sen kuin pyöri. Vaikka Ilonaa iljetti blogin aihe, niin jo pelkästään Marisan ja Bridan sanaharkan takia kannatti seurata. Bridan kommenttien tyyli muistutti Ilonaa Petronellan tavasta puhua, niin paljon, että hän tunsi rakastavansa tuota tyttöä, joka oli olemassa hänelle vain virtuaalisesti.

 Eräänä marraskuisena päivänä Ilona, Brida ja muut Marisan blogia seuranneet saivat lukea, että tyttö oli viimeinkin kertonut tunteistaan Jirille ja pojan tuntevan samoin, mutta heidän aikovan vielä pitää tunteensa salassa siihen asti, että Jiri saisi hienotunteisesti erottua nykyisestään. Bridan mielipiteet sekä Marisasta että Jiristä olivat, kuten arvata saattaa, varsin värikkäät.

 Samana iltana Ilona ja Jesse loikoilivat Jessen sängyllä lukemassa, Jesse silitellen hiljakseen Ilonan selkää. Äkkiä hän lopetti ja käänsi tytön itseensä päin.
 "Ilona, mä haluan lapsen sun kans", hän ilmoitti.
 Ilona hätkähti ja pudotti kirjansa.
 "LAPSEN? Mitä? Jesse, me ollaan seurusteltu kohta puoli vuotta, nytkö on susta hyvä aika ajatella lapsentekoa?" hän takelteli hämmästyneenä. Jesse tarttui hänen käteensä ja katsoi lujasti silmiin.
 "Musta tuntuu, että sä olet se kenen kans mä haluan mun lapset, susta tulis fantastinen äiti. Mä haluaisin saada lapsia ennen kolmeakymmentä, että jaksaa sitä hulabaloota", poika sanoi hellästi.
 Ilona ei tiennyt mitä sanoa.

 Tammikuun ensimmäisellä viikolla Ilona lueskeli jälleen Marisan blogia. Tyttö hehkutti uudenvuoden bileitä, joissa oli päässyt vaihtamaan Jirin kanssa kiihkeitä katseita ja muutamia hätäisiä suukkoja, vaikka Jiri ei ollut vieläkään eronnut. Brida kommentoi tätä ilmoittamalla, että mielihyvin löisi Marisaa paistinpannulla. Useita kertoja. Ja Jiriä myös. Marisa puolestaan ilmoitti, että kukaan ei voi tunteilleen mitään. Kommenttiosio oli pitkä ja täynnä tulta ja tulikiveä. Ilona tunsi yhteenkuuluvuutta Bridan kanssa, tytöstä oli kehittymässä hänelle idoli.
 Ilona hymyili muistellessaan omaa vuodenvaihdettaan. Mökkireissu Jessen, Petronellan ja Miron kanssa oli ollut paras mahdollinen lopetus vuodelle. Kotoisa mökki joen rannassa ja rakkaat ihmiset täydensivät Ilonan vuoden. Ainoa varjopuoli oli Miron huoli Petronellasta. Ilona puhui pojan kanssa pitkään kaksin, he jättivät Petronellan ja Jessen saunomaan keskenään. Miro kertoi surkeana epäilevänsä, että Petronella olisi jättämässä hänet. Ilonakin oli huomannut tytön etääntyneen hieman, mutta sama Petronella tämä hänen mielestään oli kuin ennenkin, hieman hiljaisempi vain. Ilona vakuutti Mirolle, että Petronella olisi kyllä kertonut hänelle, jos miettisi eroa. Petronellahan kertoi hänelle kaiken, kuten hänkin Petronellalle, siamilaiselle kaksoselleen, rakkaimmalle ystävälleen.

 Tammikuun lopulla Ilona joutui piipahtamaan muutaman päivän reissun veljensä luona. Hän palasi kotiin vain huomatakseen Jessen hakeneen tavaransa ja lähteneen. Sanaakaan sanomatta, mitään ilmoittamatta. Ei viestiä, ei mitään.
 Ilona soitti Petronellalle, tietysti.
 "Voi sua rakasta. Mä luulen että Jessellä on ollut joku tosi hyvä syy lähteä, syy, joka ei johdu susta" Petronella yritti lohduttaa.
 "Onko sillä joku toinen? Onko se puhunut sulle tai Mirolle?" Ilona uikutti.
 "Ei sillä minun tietääkseni ole ketään toista", vastasi Petronella.
 Ilona oli lohduton. Petronellan ympäripyöreät lohdutuksen sanat eivät helpottaneet hänen oloaan. Tyttö vaikutti edelleen etäiseltä ja itseensä sulkeutuneelta. Sekin satutti Ilonaa.

Kului muutamia päiviä. Kun Ilona taas jaksoi kiinnostua hiukan ulkomaailmasta, hän tarkisti Marisan blogin huomatakseen Marisan saaneen Jirinsä, tämän viimein jätettyä tyttöystävänsä. Hetken Ilona tuijotti ruutua järkyttyneenä. Sitten maailma räjähti tuhansiksi sirpaleiksi ja kyyneleiksi.

 "Sinä ja Jesse. Ettekö olekin?" hän tekstasi Petronellalle. Tämä vastaa samantien: "Miten sulla kesti näin kauan tajuta?"

 Ilona karjui vihaansa ja katkeruuttansa tyhjille, kuulemattomille seinille. Petronella oli hänelle yhtä kuin kuollut. Ja kuollut hän halusi olla itsekin.