Sydämentykytyksistä huolimatta Ilona Ofelia miettii, mitä hän todella haluaa. Vielä kuukausi sitten hän on ollut Jonaksen morsian, ja myöntää itselleen, ettei ole unohtanut vielä erästä mustikkasilmäistä karaokeisäntääkään. Joten miksi Justus? Kaipaako hän vain lohtua ja laastaria?
Samaa miettii Regina. Vaikka hänellä on omatkin huolensa, hän kykenee silti kantamaan huolta parhaasta ystävästään. Positiivinen testi vaikuttaa Reginan koko olemassaoloon, mutta levottomuus punatukan asioista on silti läsnä. Ilona Ofelia ei ole maininnut omatoimisesti Justusta sitten leffaillan ja vaikuttaa murheelliselta. Reginan kysyessä pojasta hän välttelee vastaamista. Tämä ei ole Ilona Ofelian tapaista ja huolettaa siksi Reginaa. Toisaalta ystävättären asioiden murehtiminen antaa hänelle myös hyväksyttävän tekosyyn olla kertomatta omaa tilannettaan Mikaelille. Hän ei tiedä kuinka kertoisi.
Regina kutsuu itsensä yökylään Ilona Ofelian luo. Hän kokee heidän molempien tilanteen vaativan herkuttelua ja elokuvaviihdettä.
Tytöt ovat levittäneet Ilona Ofelian vuodesohvan ja tuijottavat molempien suosikkia, Tarua Sormusten Herrasta, ties kuinka monetta kertaa, kinastellen jälleen kerran Aragornin ja Legolasin keskinäisestä paremmuudesta. Ilona Ofeliasta Legolas on jumalainen, Regina taas liputtaa Aragornin puolesta.
"Kun katsoo sun miesmakua, niin luulis kyllä Aragornin olevan enemmän sun tyyliä"¨, Regina härnää.
"Paraskin puhumaan, Mikaelhan on haltian oppikirjaesimerkki", vastaa Ilona Ofelia saman tien, ja saa Reginan hiljaiseksi. Helvetin Mikael ja koko tilanne.
"Mun pitää käydä pissalla, laita pauselle!" sanoo Regina, siirtää sipsikulhon sylistään ja nousee vuodesohvasta. Ja jää tuijottamaan punaista läikkää lakanassa.
Hän purskahtaa itkuun.
Ilona Ofelia kömpii ylös ja rutistaa ystävänsä syliinsä.
"Ei hätää muru, sen voi pestä. Ei se niin suuri vahinko ole. On mullekin sattunut tuota. Älä itke", hän sanoo lohduttavasti.
"Ei se sitä ole", niiskahtaa Regina, "anna mä käyn vessassa niin kerron..."
Aragorn ja Legolas saavat jäädä, kun Ilona Ofelia kuuntelee Reginan murheet.
"Mikset kertonut heti, senkin hassu?" hän toruu Reginaa.
"En vaan tiennyt miten kertoa kenellekään, ja oon olluy huolesta kiemuralla sinunkin takia. Tää tuli niinkuin ihmeratkaisuna..." mutisee Regina.
"Vähät me minusta! Sinä huolehdit aina musta ja oot mun tukena kaikessa, ei oo oikein että joudut kantamaan omat huolet yksin!" Ilona Ofelia huudahtaa.
"Minä oonkin sua vahvempi, muru. Sä oot särkyvä kuin hallan puraisema syksyn lehti, ja mä haluan suojella sua murenemiselta..."
"Ja sä olet enkeli. Mutta muista, että jatkossa saat luvan puhua. En mä ihan niin särkyvä ole. Hei, ootko sanonut mitään Mikaelillekaan?"
"No en! Miten mä oisin sille kertonut, kun en oo osannut kertoa sullekaan. Ja mehän on tapailtu vasta pari kuukautta ja mä olen viime aikoina vaan vältellyt koko miestä. Et usko kuinka paljon mä kaipaan sitä... Liekö tuo enää ees huolii mua", sanoo Regina murheellisena. Hän tietää laiminlyöneensä Mikaelia hävyttömästi.
"Laita sille viestiä ja ehdota että näette! Legolas ja Aragorn kyllä odottaa meitä!"
Regina kokee olevansa kyllin kunnossa poistumaan asunnosta, mutta tuntee pientä syyllisyyttä sopiessaan treffejä Mikaelin kanssa heidän yökyläillalleen, vieläpä itse ehdottamalleen, mutta Ilona Ofelia, ikuinen romantikko, saa hänet pian rauhoittumaan. Nyt on kyse ystävättären onnesta, ja se on tärkeintä. Hän meikkaa Reginan ja kampaa tämän pitkän punaruskean tukan ja lainaa tälle mekon kaapistaan. Ja päättää sitten itsekin lähteä Asylumiin, jonne Regina ja Mikael ovat sopineet treffit.
Lauantai-iltojen tapaan Asylum on aika täynnä. Silti Reginan katse löytää heti Mikaelin, jonka platinanvaalea tukka erottuu vallalla olevasta mustasta päälakikarvustosta. Ilona Ofelia hihittää mielessään huomatessaan Mikaelin kammanneen tukkansa Legolasin tyyliin. Hän tönäisee Reginaa kevyesti, ja tämä lähtee poikaa kohti. Ilona Ofelia katsoo, kuinka Mikael sulkee Reginan hellästi syliinsä ja suutelee tätä. On ilmeisen selvää, että kaikki katastrofit tällä osastolla on vältetty. Nyt kun kriisi on ohi, hän tuntee voivansa heittäytyä metalliyökerhon sykkeeseen ilman huolta.
Ravintolassa ei näy kuin naamatuttuja, ei varsinaisesti ketään, joka kanssa hän haluaisi pysähtyä juttelemaan, mutta kerrankin on hetki, jolloin yksinolo joukossa ei tunnu ahdistavalta. Ilona Ofelia tilaa juotavaa, ja istahtaa pöytään, josta näkee Reginan ja Mikaelin. Sydämessä läikähtää lämpimästi, hän on onnellinen Reginan puolesta. Tuntuu myös siedettävältä olla ulkona, mutta seurana vain omat ajatukset.
Ilona Ofelia on hieman vältellyt omia ajatuksiaan. Ne tahtovat olla sekavia, ne poukkoilevat kuin säikähtäneet kanit ja kiertyvät solmuille kuin ala-asteen sukankutimen villalangat. Ja niiden loppuun ajatteleminen pelottaa häntä.
Hän lähettää Reginalle viestin, ilmoittaa lähtevänsä kotiin, mutta sanoo tämän olevan tervetullut hänen luokseen, mikäli ei menisi yöksi Mikaelin luo.
Ilona Ofelia hakee takkinsa narikasta, avaa Asylumin oven viileään kevätyöhön ja joutuu väistämään oviaukossa vastaantulijaa.
Tällä on aniliininpunaisia raitoja mustassa tukassaan. Hetken Ilona Ofelia katsoo toisen siniharmaisiin silmiin ja miljoona muistoa vyöryy yhtä aikaa hänen ylitseen.
Petronella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti