Osa 15.

 Tyttöjen ylösnousu venyy lauantaina iltapäivään ja on krapulan sävyttämä, sillä kotiuduttuaan baarikierrokseltaan he tyhjensivät Ilona Ofelian viinakaappia ja kirosivat Juliaa. Isla ja Julia eivät ole koskaan olleet ylimpiä ystäviä, ja nyt kun Isla on kuullut mitä Julia on sanonut hänestä, hän pitää tästä vielä vähemmän.
 Ilona Ofelia ei tiedä olisiko pettynyt, raivoissaan, vai jotain ihan muuta. Ensin Julia haukkui hänet pystyyn uutena vuotena ja nyt talloo hänen varpailleen ja hiiviskelee hänen reviirillään. Ja se sattuu. Ilona Ofelia on olettanut että ystävät kunnioittaisivat hänen tunteitaan Samulia kohtaan, huolimatta siitä että näitä tunteita ei saisi edes olla olemassa. Ja nyt Julia kehtaa arvostella häntä ja silti lähentelee Samulia hänen selkänsä takana. Ainakin Ilona Ofelia tietää olevansa verisesti loukkaantunut.
 "En tajua miksei Julia voi tyytyä niihin poikiin ketä sillä on ja antaa mun hoidella mun kaks elämäni miestä", toteaa Ilona Ofelia lauantai-iltapäivänä, kun hän ja Isla makaavat vierekkäin sängyllä, tuijottavat halkeamaa katossa ja kärsivät krapulaansa. Isla työntää ystävänsä sängyn reunan yli lattialle ja sanoo: "Jos sun elämäsi miehet ei olisi niin jäätävän rumia niin vaatisin jotain jakoa, koska toiset meistä joutuu tulemaan toimeen ilman ensimmäistäkään miessukupuolen edustajaa! Sun onneksi sulla on niin onneton maku että olen mieluummin ilman."
 Kikattava Ilona Ofelia ryömii takaisin sängylle ja rutistaa Islaa.
 "Mä olen valmis kiertämään sun kans kaikki tämän ja vaikka kolmen naapurikaupungin kapakat läpi, tai mistä sitten voisitkin kuvitella sopivia ehdokkaita löytäväsi", hän kuiskaa hellästi.
 "Mua kyllä epäilyttää sun päästäminen Keinuvaan Kameliin sen jälkeen mitä Samuli sanoi eilen, mutta luulen että se on potentiaalisin paikka aloittaa etsintä", Isla virnistää, vääntäytyy ylös ja lähtee vielä hieman horjuvin askelin suihkuun.

Keinuvassa Kamelissa on jälleen tungosta ja tytöt päätyvät istumaan alakertaan. Isla joutuu toteamaan, että ainakaan vielä paikalla ei ole ensimmäistäkään poikaa joka veisi jalat alta. Paikan dj aiheuttaa pientä tutinaa, mutta Isla toteaa että tämä on liian vanha, liian kiinnostunut tanssilattialla keikkuvista alaikäisen näköisistä vaaleaveriköistä, ja ennen kaikkea alkaa soittamaan kerrassaan kammottavaa musiikkia. Isla kiskoo Ilona Ofelian tupakkakopin kautta yläkerran tiskille, täälläkin vilkuillen ympärilleen. Silmiin ei vieläkään osu yhtään kelvollista poikaystäväehdokasta, ei edes yhden illan juttua. Niinpä tytöt syöksyvät valtaamaan vapautuvan pikkupöydän josta on hyvä näköyhteys koko yläkertaan.
 Totta kai Ilona Ofelia löytää tiensä karaoketiskille, ajatuksenaan tervehtiä Samulia ja ehkä pikkuriikkisen piristää tämän työyötä, kuten tämä edellisenä iltana puolihuolimattomasti pyysi. Tällä kuitenkin on seuraa. Kopin ovenpieleen nojailee viehättävä mustatukka, juttelemassa niin vilkkaasti ettei Samuli edes huomaa Ilona Ofeliaa. Tämä joutuu koputtamaan kopin seinää kiinnittääkseen pojan huomion. Samuli irrottaa katseensa seuralaisestaan ja nojautuu tämän ohi.
 "Ai moi. Hei, nyt on vähän huono hetki, tuletko jonkin ajan päästä uudelleen?" hän sanoo vaivaantuneena.  Ilona Ofelia hämmentyy, eikä keksi mitä sanoa, ja hämmentyy siitä yhä enemmän. Niinpä hän palaa pöytään Islan luo. Sieltä hän tarkkailee Samulin työpistettä. Kuluu lähes tunti ja mustatukkainen tyttö ei poistu Samulin viereltä. Ilona Ofelia tuntee olonsa kamalaksi. Mustasukkaiseksi. Sitten vielä kamalammaksi kun tajuaa olevansa mustasukkainen Samulista, vaikka hänellä on Jonas jota hän rakastaa. Silti Samulin käytös tänä iltana sattuu. Isla huomaa ystävänsä olevan poissa tolaltaan, onhan toinen luonut minuutin välein julmistuneita katseita päiväuneensa, ja Isla miettiikin onnko nyt tullut aika herätä tästä unesta.
 Ilona Ofeliasta tuntuu kuin rautainen koura puristaisi hänen sydäntään, ja toinen samanlainen rusentelisi ruuansulatuselimiä. Kipu on polttava, jäätävä, viiltävä, kaikki kivun muodot. Yhtä aikaa. Ja silti järki sanoo ettei kipu ole olemassa. Sydän sanoo ettei ole muuta kuin kipu.
 Islan käy häntä surku, ja ainoa edes hetkellinen apu tilanteeseen, jonka hän keksii, löytyy baaritiskiltä. Määrätietoisesti hän alkaa kyllästämään Ilona Ofeliaa viinalla, ja pilkun jälkeen auttaa tämän kotiin ja nukkumaan.
 "Isla, mä rakastan sua", kuiskaa Ilona Ofelia juuri ennen kuin sammuu.